Monesti matkustellessani Afrikassa eteen tulee kohtaamisia jotka tekevät vahvan vaikutuksen ja pysäyttää hetkeksi ,pistää ajattelemaan omaa elämää eri näkökulmasta.
Niin kävi tämän viikon maanantaina meidän käynnillä paikallisessa koulussa,pienessä kylässä Kenian maaseudulla ,lähellä Masaai maran kansallispuistoa.
Joten tämä postaus keskittyy sen päivän tapahtumiin ja mitä ajatuksia koulukäynti sai aikaan.
Joten tämä postaus keskittyy sen päivän tapahtumiin ja mitä ajatuksia koulukäynti sai aikaan.
Aamu alkoi herätessäni luonnon ääniin klo. 06.00 jälkeen,linnut aloittivat laulamisen auringon noustessa,lämmin päivä Afrikan auringon alla odotti meitä. Olin Keniassa yritykseni projektin puitteissa, jonka tarkoitus on luoda palvelualan työmahdollisuuksia paikalliselle väestölle.
Olimme sopineet koulun rehtorin kanssa että olemme koululla kun opiskelijat saapuvat paikalle klo 08.00. Yö oli ollut viileä ja telttaleirissä missä majoiduimme oli laitettu kuumavesipullo sänkyyn joka lämmitti mukavasti yöllä, mitään lämmitystä teltoissa ei ollut ja sähköt katkaistiin joka ilta klo.22.30. Aamulla oli pakko laittaa fleecetakki päälle mutta tiesin että muutaman tunnin sisällä aurinko olisi jo niin voimakas että lyhythihainen riittäisi,joten pukeuduin kerrosvaatetukseen ,toimii aina Afrikassa , ja shortsit jalkaan.
Lähdimme leiriltämme kävelemään aseistetun vartijan seurassa noin 3km matkan koululle. Koska liikuimme luonto alueella missä mahdollista kohdata villieläimiä meillä piti olla aseistettu vartija mukana.
Kuva laatu ei ole ihan parasta koska suurin osa kuvista otettu puhelimella.
Rehtori kertoi minulle myöhemmin koulupäivän aikana että joskus lapset myöhästyvät koulusta tai eivät pääse tulemaan kouluun ollenkaan koska matka on pitkä ja joskus esteenä on villieläimet,esimerkiksi lauma puhveleita tai elefantteja, joiden ohi lapset eivät päässeet,joten on parempi kääntyä takaisin kotia. Jotkut lapset kävelevät yli 10km suunta joka päivä,ja nyt varmaan joku ajattelee,miksi eivät käytä polkupyörää...siihen ei ole varaa sekä reitti kulkee läpi pusikon missä pyöräily on mahdotonta.
Kun saavuttiin koululle klo 08.00,opiskelijat odottivat meitä koulun pihalla. Joka aamu pidetään aamuhartaus ennen koulupäivän alkamista. Rehtori toivotti meidät tervetulleiksi ja lippu nostettiin tankoon niin kuin joka maanantai tehdään, lapset lauloivat ja pitivät meille muutaman lyhyeen puheen.
Tämän jälkeen vierailimme eri luokissa ja seurasimme opetusta. Lapset tässä koulussa istuvat 3 oppilasta saman pulpetin äärellä,heillä ei ole juoksevaa vettä,ei riittävästi kyniä ja vihkoja,kirjoja,monesti yli 70 oppilasta luokassa,1 opettaja kenen aika ei millään riitä auttamaan kaikkia,tämä vasta pintaraapaisu siitä mitä puutteita koulussa on. Mutta...se mikä teki vaikutuksen oli miten innokkaasti oppilaat opiskelevat,kuuntelevat opettajaa,halu oppia ja sisäistää asiat,iloitsevat pienistä asioista, ottavat tiedon vastaan ja kunnioitus ja kohteliaisuus opettajia kohtaan.
Tämän näkeminen ,vaikka matkustelen jatkuvasti Afrikassa ja olen käynyt vuosien varrella monessa koulussa eri puolella Afrikkaa tapaamassa lapsia, tämä teki taas niin syvän vaikutuksen ,pistää ajattelemaan ja miettimään miten hyvin meidän asiat on Suomessa,miten helposti ja turhista asioista valitamme,maassa missä kaikilla on mahdollisuus opiskella ja kouluttautua. Matkustaminen kyllä avartaa ja opettaa näkemään asioita monelta eri kannalta, muuttaa ja laajentaa omaa ajatustapaa.
Tässä koulussa niin kuin suurimmassa osassa kouluja Kenian maaseudulla ,ei myöskään tarjota ruokaa tai ole keittiötä missä voisi valmista ravitsevan lounaan lapsille,jokainen tuo itse mukaan kotoa eväät,mitään säilytystilaa ei ole joten lapset kantavat mukanaan eväät läpi päivän, ja lämpötila nousee useimmiten yli + 30 astetta.
Pidimme pienen kyselyhetken ollessamme 8.luokkalaisten huoneessa ja kerroimme Suomen talvesta,kesästä,lumesta ja koulusta ja opettelimme heille muutaman suomenkielisen sanan kuten: huomenta,kiitos ja näkemiin (sekä moi moi). Ja miten nopeasti he oppivat ja olivat niin innoissaan ja naureskelivat. Myöhemmin koulun pihalla moni heistä tuli vastaan ja halusivat näyttää että olivat oppineet sanat ja tulivat sanomaan huomenta ja lähtiessämme huusivat näkemiin 😊
Kun kävimme pienten lasten rakennuksessa katsomassa, tila joka on käytössä 1-3 luokkalaisille ,en melkein voinut pitää tunteitani hallinnassa ja taistelin kyyneliä vastaan. Heidän rakennuksessa oli harmaat seinät ja sementtilattia,rikkinäiset ikkunat, ei mitään alustoja tai tuoleja,ei väriä seinillä tai leikkikaluja ,tai paikkaa missä levätä jos väsyttää päivän aikana... jotkut lapset ovat vasta 6 vuotiaita ja tarvitsevat lepoa pitkän päivän aikana,koulu alkaa kaikilla klo 08.00 ja loppuu klo.16.00, pidempi tauko keskellä päivää. Olisin siinä seistessäni halunnut aloittaa vaikka seinien maalaamisen, luoda huoneelle väriä,lämpöä ja eloa. Olisin halunnut jakaa jokaiselle pikkulapselle oman pienen nallen,joka kulkisi heidän mukana päivästä toiseen. Taidan kerätä ison määrän nalleja mukaan seuraavalle käynnilleni.
Pienillä muutoksilla koulutilasta voisi luoda lapsille värikkäämmän ympäristön ,olisin halunnut laittaa nurkkauksen patjoja ja tyynyjä missä pienimmät voisivat levätä,jotain koulutukseen sopivia pelejä,lastenkirjoja. Niin paljon voisi tehdä pienillä muutoksilla ja pienillä varoilla.
Koulussa on noin 600 opiskelijaa luokista 1-8,monessa luokassa jopa 72 opiskelijaa.
Kävimme myös tyttöjen asuntolassa missä asuu hieman alle 100 tyttöä ,nuorin tyttö 7vuotta ja vanhin 14vuotta. Juttelin Agnesin kanssa joka oli asuntolan päätyttö. Hän on vastuussa että asiat pysyvät järjestyksessä sekä pitää huolen muista tytöistä asuntolassa.
Hän näytti minulle tiloja ja juttelimme elämästä asuntolassa. Rakennus on kuin iso halli,missä puoli-seinät erottavat eri `huoneet´ toisistaan,keskellä on käytävä joka vie rakennuksen toiseen päähän missä pesutilat ja wc. Nyt ei puhuta suihkuista,juoksevaa vettä täällä ei ole,ja tyttöjen wc on reikä sementti lattiassa ,ja tämä sama tila toimii pesutilana,tytöt hakevat vettä ulkoa pesuvadilla ja peseytyvät saman kolon yllä missä käyvät vessassa,ja haju oli tosi voimakas.
Tytöt petaavat sänkynsä joka aamu,kaikki oli järjestyksessä heidän tiloissaan,jokaista huonetta jakaa 8 tyttöä mutta sänkyjä on vain 4,joten kysyin miten he nukkuvat ja vastasivat että 2 jokaisessa sängyssä. Nyt minulla ei ole kovin monta kuvaa sisältä koska olin niin koskettunut tyttöjen tarinoista että unohdin ottaa paljon kuvia. Kaikki tytöt olivat niin iloisia ja huomasi että he huolehtivat toisistaan,vahvat siteet heidän välillään ,asuntola on toiminut heidän kotina monena vuotena..ja siinä ollesani ajattelin miten pienet lapset joutuvat muuttamaan kotoa pois noin 7 vuotiaina koska omalla asuinalueella ei ole koulua ja matkaa voi olla monia satoja kilometrejä vaikeassa maastossa joten kotona käyvät vain 1-2 kertaa vuodessa,jos siihen on varaa...itselläni on kaksi tyttöä 9v ja 11v,ja ajatuskin siitä että olisin joutunut lähettämään heidät pois kotoa jo 7 vuotiaina on raskas ajatus.
Tämä koulunkäynti sai paljon ajatuksia aikaan kaikissa meissä,halu auttaa,ja tukea nuorien oppimista ja rakentaa luova ympäristö heille. Ensimmäinen askel itselläni taitaa olla englanninkielisten lastenkirjojen kerääminen joista rehtori itse sanoi olevan suuri puute ja joita lapset innokkaasti lukevat.
Myös muita kirjoja tarvitaan, käydessämme koulun kirjastossa siellä oli vain irrallisia sivuja,kirjat ovat olleet niin kovassa käytössä. Lisäksi tarvitaan pelejä, vihkoja, kyniä, koululaukkuja missä pitää omat tavarat,huomasimme että moni lapsi käytti tyhjää rehusäkkiä koululaukkuna.
Osallistuessa koulun tunneille ja seuraten oppilaita näki selkeesti miten tärkeätä opiskelu heille on,miten he keskittyvät täysin oppimiseen,vaikka heidän lähtökohta on vaikea ja koulutusympäristö puutteellinen.
Pidimme pienen kyselyhetken ollessamme 8.luokkalaisten huoneessa ja kerroimme Suomen talvesta,kesästä,lumesta ja koulusta ja opettelimme heille muutaman suomenkielisen sanan kuten: huomenta,kiitos ja näkemiin (sekä moi moi). Ja miten nopeasti he oppivat ja olivat niin innoissaan ja naureskelivat. Myöhemmin koulun pihalla moni heistä tuli vastaan ja halusivat näyttää että olivat oppineet sanat ja tulivat sanomaan huomenta ja lähtiessämme huusivat näkemiin 😊
Moni alueen lapsista eivät käy koulua,vaikka koulu on ilmainen ,perheillä ei ole kuitenkaan varaa lähettää lapsiaan kouluun koska lapsia tarvitaan kotona eri kotitehtäviin ,paimentamaan vuohia tai lehmiä.
Kun kävimme pienten lasten rakennuksessa katsomassa, tila joka on käytössä 1-3 luokkalaisille ,en melkein voinut pitää tunteitani hallinnassa ja taistelin kyyneliä vastaan. Heidän rakennuksessa oli harmaat seinät ja sementtilattia,rikkinäiset ikkunat, ei mitään alustoja tai tuoleja,ei väriä seinillä tai leikkikaluja ,tai paikkaa missä levätä jos väsyttää päivän aikana... jotkut lapset ovat vasta 6 vuotiaita ja tarvitsevat lepoa pitkän päivän aikana,koulu alkaa kaikilla klo 08.00 ja loppuu klo.16.00, pidempi tauko keskellä päivää. Olisin siinä seistessäni halunnut aloittaa vaikka seinien maalaamisen, luoda huoneelle väriä,lämpöä ja eloa. Olisin halunnut jakaa jokaiselle pikkulapselle oman pienen nallen,joka kulkisi heidän mukana päivästä toiseen. Taidan kerätä ison määrän nalleja mukaan seuraavalle käynnilleni.
Pienillä muutoksilla koulutilasta voisi luoda lapsille värikkäämmän ympäristön ,olisin halunnut laittaa nurkkauksen patjoja ja tyynyjä missä pienimmät voisivat levätä,jotain koulutukseen sopivia pelejä,lastenkirjoja. Niin paljon voisi tehdä pienillä muutoksilla ja pienillä varoilla.
Koulussa on noin 600 opiskelijaa luokista 1-8,monessa luokassa jopa 72 opiskelijaa.
Suurin osa opiskelijoista on poikia johtuen Masaai heimon perinteistä,tytöt eivät ennen käyneet koulua koska heidän paikka oli kotona äitinsä seurassa,perheestä huolehtiminen ja kotitöiden hoitaminen,mies omistaa kaiken,tarkoittaen maan ja karjan,mutta elämme muuttuvassa maailmassa ja tämä vaikuttaa myös naisen rooliin Masaai-heimossa joka on muuttumassa enemmän tasa arvoisammaksi. Yllätyin siitä että alueen majotuksissa suurin osa työntekijöistä oli miehiä ,ihan vastaanotosta siivoojiin,mutta tämä on onneksi muuttumassa.
Kävimme myös tyttöjen asuntolassa missä asuu hieman alle 100 tyttöä ,nuorin tyttö 7vuotta ja vanhin 14vuotta. Juttelin Agnesin kanssa joka oli asuntolan päätyttö. Hän on vastuussa että asiat pysyvät järjestyksessä sekä pitää huolen muista tytöistä asuntolassa.
Hän näytti minulle tiloja ja juttelimme elämästä asuntolassa. Rakennus on kuin iso halli,missä puoli-seinät erottavat eri `huoneet´ toisistaan,keskellä on käytävä joka vie rakennuksen toiseen päähän missä pesutilat ja wc. Nyt ei puhuta suihkuista,juoksevaa vettä täällä ei ole,ja tyttöjen wc on reikä sementti lattiassa ,ja tämä sama tila toimii pesutilana,tytöt hakevat vettä ulkoa pesuvadilla ja peseytyvät saman kolon yllä missä käyvät vessassa,ja haju oli tosi voimakas.
Tytöt petaavat sänkynsä joka aamu,kaikki oli järjestyksessä heidän tiloissaan,jokaista huonetta jakaa 8 tyttöä mutta sänkyjä on vain 4,joten kysyin miten he nukkuvat ja vastasivat että 2 jokaisessa sängyssä. Nyt minulla ei ole kovin monta kuvaa sisältä koska olin niin koskettunut tyttöjen tarinoista että unohdin ottaa paljon kuvia. Kaikki tytöt olivat niin iloisia ja huomasi että he huolehtivat toisistaan,vahvat siteet heidän välillään ,asuntola on toiminut heidän kotina monena vuotena..ja siinä ollesani ajattelin miten pienet lapset joutuvat muuttamaan kotoa pois noin 7 vuotiaina koska omalla asuinalueella ei ole koulua ja matkaa voi olla monia satoja kilometrejä vaikeassa maastossa joten kotona käyvät vain 1-2 kertaa vuodessa,jos siihen on varaa...itselläni on kaksi tyttöä 9v ja 11v,ja ajatuskin siitä että olisin joutunut lähettämään heidät pois kotoa jo 7 vuotiaina on raskas ajatus.
Joka ilta yksi nainen kylästä, ' äiti ' ,tulee tyttöjen seuraksi asuntolaan ja viettävät yön heidän seurassaan ja huolehtii että peseytyvät ,nukkuvat ja heräävät ajoissa aamulla.
Tämä koulunkäynti sai paljon ajatuksia aikaan kaikissa meissä,halu auttaa,ja tukea nuorien oppimista ja rakentaa luova ympäristö heille. Ensimmäinen askel itselläni taitaa olla englanninkielisten lastenkirjojen kerääminen joista rehtori itse sanoi olevan suuri puute ja joita lapset innokkaasti lukevat.
Myös muita kirjoja tarvitaan, käydessämme koulun kirjastossa siellä oli vain irrallisia sivuja,kirjat ovat olleet niin kovassa käytössä. Lisäksi tarvitaan pelejä, vihkoja, kyniä, koululaukkuja missä pitää omat tavarat,huomasimme että moni lapsi käytti tyhjää rehusäkkiä koululaukkuna.
Monta on tapaa miten voi auttaa,sen olen oppinut että kaikkia maailmassa ei voi auttaa, ainoastaan Keniassa on jo niin monta koulua vielä huonommassa kunnossa kuin tämä koulu,niin myös muissa Afrikan maissa. Mutta auttamalla yhtä koulua ja tekemällä sen hyvin, parantaa koulutus mahdollisuuksia monelle lapselle,ja se on jo suuri apu.
Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille!
Terveisin Jannika
ENGLISH
During my travels in Africa I have visited many schools in many African countries, and it always has such a deep impact on me, to see these young children and the conditions they live & learn in.
This post is about our visit last monday to a local primaryschool in Narok west county.
Our day started early as we got up by the sunrise, to the sound of nature and birds singing, such a lovely way to wake up :).
We were invited to visit the local school and as the schoolday started at 08.00 ,we wanted to join the schoolchildren for their morning gathering.
It was quite chilly in the morning but with the sun and clear sky above us we knew it was going to be a hot day in Africa.
As we needed to walk trough the bush about 3km to the school, we had an armed security guard walking with us, as sometimes one can meet wild animals on the walks.
As we arrived at the school ,there was about 600 schoolchildren waiting for us, the schools headmaster kept a short speech,the students welcomed us,sang and the flag was raised, a procedure they do every monday to welcome the week. After the morning gathering all students went to their classrooms and we started our visit of the classes.
The classrooms are very basic and many times 3 students are sharing a desk, there is a lack of material like paper and pens, no running water , many classes have over 70 students, as there is not enough teachers or classrooms to make the classes smaller.
In Kenya primary school is from grade 1-8, children starting school at around age 6 years.
Seeing these conditions makes one wonder why we in Finland complain so easily about small matters, about such topics that really does not make a difference, and then there is these children in Africa living under these or worse conditions, not complaining , coming to school to learn with a smile on their face... One thing travelling has learnt me is to keep an open and broad mind, to see and understand life from different perspectives.
Many children come to school from far away,they might walk trough the bush 10km in one direction, sometimes not making it to school as their might be a herd of buffalo or elephants in their way, then the wise thing is to turn around and walk home again.
At the school there is also a dormitory for girls,almost 100 girls living in the dormitory from age 7 up to 14 years of age. We did a visit and the headgirl Agnes took us around and showed us how they live. It is one big building, divided into sections by low walls,a passage in the middle, and in every room lives 8 girls, but only 4 beds, so of course I wondered how that is possible, and the answer was that they sleep two in one bed. At the end of the building is their washingroom/ toilets. There was about 8 toilets with doors, some of the doors hanging loose, and as there is no running water there is no flushing toilets, instead a hole in the cement floor, and there is no showers, the girls brings water in buckets from outside and then they wash themselves over these same holes in the ground. Nothing is sealed so you can understand that there is a smell in this room.
All girls stays at the dormitory the whole schoolyear, some of them might go home for a visit during the year, some cant afford , so they do not see their families more than 1-2 times a year, from age 7. One can see that there is a strong bond between the girls and they look after each other. As my own girls are 9 ad 11 years of age, I cant even imagine what it would feel like sending them away even at this age, it would be heartbreaking. But as there is a lack of schools in the countryside, it is the only solution for many families to give their children an education...if they can afford.
There is a lady from the village coming every evening to stay with the girls, they call her `mother ´, she makes sure all of them goes to bed, and wakes them up in the morning, and is there for support when needed.
We also visited the young children attending grade 1-3, using same classroom, a building lacking everything inside, and broken windows. It was hard to look at these young children sitting on the cold cement floor. One would have just wanted to make some improvement there and then, some paint on the walls, a corner with mattresses where the youngest children could take a nap, children´s books, some educational games and so much more.
The schooldays are long for the children, starting at 08.00 and ending at 16.00, with a longer break in the middle of the day. They bring their own food to school, there is no kitchen preparing them a meal,no place to store their lunches from the hot sun.
It is quite overwhelming seeing the conditions of the schools and lack of proper material, there is so much one can do with small funds. One thing that do impressed me very much was the students themselves, their eagerness and desire to learn , how enthusiastically they participated in the classroom and absorbed all information, and one very important thing , they showed huge respect towards the teachers.
There are many ways how one can help and make a difference. I know it is impossible to help the whole world, in Kenya alone there are so many schools in even worse shape than this school, and same also in other African countries. But by helping one school and doing it well, it improves educational opportunities for many children and that is already a great help for the future.
Have a lovely easter everyone !
Best wishes Jannika
ENGLISH
During my travels in Africa I have visited many schools in many African countries, and it always has such a deep impact on me, to see these young children and the conditions they live & learn in.
This post is about our visit last monday to a local primaryschool in Narok west county.
Our day started early as we got up by the sunrise, to the sound of nature and birds singing, such a lovely way to wake up :).
We were invited to visit the local school and as the schoolday started at 08.00 ,we wanted to join the schoolchildren for their morning gathering.
It was quite chilly in the morning but with the sun and clear sky above us we knew it was going to be a hot day in Africa.
As we needed to walk trough the bush about 3km to the school, we had an armed security guard walking with us, as sometimes one can meet wild animals on the walks.
As we arrived at the school ,there was about 600 schoolchildren waiting for us, the schools headmaster kept a short speech,the students welcomed us,sang and the flag was raised, a procedure they do every monday to welcome the week. After the morning gathering all students went to their classrooms and we started our visit of the classes.
The classrooms are very basic and many times 3 students are sharing a desk, there is a lack of material like paper and pens, no running water , many classes have over 70 students, as there is not enough teachers or classrooms to make the classes smaller.
In Kenya primary school is from grade 1-8, children starting school at around age 6 years.
Seeing these conditions makes one wonder why we in Finland complain so easily about small matters, about such topics that really does not make a difference, and then there is these children in Africa living under these or worse conditions, not complaining , coming to school to learn with a smile on their face... One thing travelling has learnt me is to keep an open and broad mind, to see and understand life from different perspectives.
Many children come to school from far away,they might walk trough the bush 10km in one direction, sometimes not making it to school as their might be a herd of buffalo or elephants in their way, then the wise thing is to turn around and walk home again.
At the school there is also a dormitory for girls,almost 100 girls living in the dormitory from age 7 up to 14 years of age. We did a visit and the headgirl Agnes took us around and showed us how they live. It is one big building, divided into sections by low walls,a passage in the middle, and in every room lives 8 girls, but only 4 beds, so of course I wondered how that is possible, and the answer was that they sleep two in one bed. At the end of the building is their washingroom/ toilets. There was about 8 toilets with doors, some of the doors hanging loose, and as there is no running water there is no flushing toilets, instead a hole in the cement floor, and there is no showers, the girls brings water in buckets from outside and then they wash themselves over these same holes in the ground. Nothing is sealed so you can understand that there is a smell in this room.
All girls stays at the dormitory the whole schoolyear, some of them might go home for a visit during the year, some cant afford , so they do not see their families more than 1-2 times a year, from age 7. One can see that there is a strong bond between the girls and they look after each other. As my own girls are 9 ad 11 years of age, I cant even imagine what it would feel like sending them away even at this age, it would be heartbreaking. But as there is a lack of schools in the countryside, it is the only solution for many families to give their children an education...if they can afford.
There is a lady from the village coming every evening to stay with the girls, they call her `mother ´, she makes sure all of them goes to bed, and wakes them up in the morning, and is there for support when needed.
We also visited the young children attending grade 1-3, using same classroom, a building lacking everything inside, and broken windows. It was hard to look at these young children sitting on the cold cement floor. One would have just wanted to make some improvement there and then, some paint on the walls, a corner with mattresses where the youngest children could take a nap, children´s books, some educational games and so much more.
The schooldays are long for the children, starting at 08.00 and ending at 16.00, with a longer break in the middle of the day. They bring their own food to school, there is no kitchen preparing them a meal,no place to store their lunches from the hot sun.
It is quite overwhelming seeing the conditions of the schools and lack of proper material, there is so much one can do with small funds. One thing that do impressed me very much was the students themselves, their eagerness and desire to learn , how enthusiastically they participated in the classroom and absorbed all information, and one very important thing , they showed huge respect towards the teachers.
There are many ways how one can help and make a difference. I know it is impossible to help the whole world, in Kenya alone there are so many schools in even worse shape than this school, and same also in other African countries. But by helping one school and doing it well, it improves educational opportunities for many children and that is already a great help for the future.
Have a lovely easter everyone !
Best wishes Jannika
