Thursday, April 5, 2018

Miten pakkaan safarimatkalle

Katse kohti uutta matkaa!






Tänään ajattelin käydä läpi sitä, kuinka pakkaan Afrikan matkoilleni…jospa kerrankin aloittaisin pakkaamisen ajoissa enkä jätä sitä viimeiselle päivälle...

Tällä hetkellä osa vaatteistani on vielä pesussa Kenian matkan jälkeen. Ystäväni sanoikin minulle: `helppohan sinun on pakata, kun voit vain pestä ja pakata samat vaatteet uudestaan ´...jospa se olisikin niin helppoa ;)

Edessäni on safarimatka Botswanaan ja käynti Viktorian putouksilla, joten nyt ryhdyn pakkaamaan luontoon, safarille ja putouksen sumuihin.

Ensin on otettava huomioon ajankohta eli se, millainen sää tai vuodenaika on vastassa. Botswanan pohjoisosa ja Okavangon suistoalue sijaitsevat samalla leveyspiirillä kuin Viktorian putoukset, joten samat vaatteet sopivat molempiin kohteisiin. Huhtikuussa suurin osa sateista on jo ohi. Sadekausi näillä alueilla kestää joulukuun puolivälistä maaliskuun alkuun saakka, mutta joitain sadekuuroja saadaan vielä huhtikuussakin.
Viktorian putouksilla kastuu melkein aina; erityisesti tähän aikaan vuodesta vesimäärä on valtava. Siispä sadetakki on hyvä ottaa mukaan. Putouksilla myydän myös sadeviittoja, jos kävisi niin, että sadetakki unohtui kotiin.

Seuraavaksi puhumme väreistä. Safarilla liikutaan luonnossa ja eläinten läheisyydessä. Liian kirjavat ja räikeät värit voivat ärsyttää eläimiä, joten vaatetuksen pitää olla neutraalin luonnollinen. Ruskean, beigen ja vihreän sävyt sulautuvat hyvin kasvillisuuteen. Kerrospukeutuminen toimii aina - shortseista pitkiin housuihin ja topeista puseroihin. Illaksi ei tarvitse pukeutua juhlatamineisiin. Iltaa voi viettää rennoissa ja käytännöllisissä vaatteissa ja mukavissa kengissä. Itse yritän välttää iltaisin vain valkoista, koska hyönteiset hakeutuvat kohti valoa ja valkoinen vetää puoleensa luvuttomasti ötököitä.





Tulen kirjoittamaan malariasta ja rokotuksista eri postauksissa myöhemmin. Mainitsen kuitenkin sen että  hyönteisvoiteita/sumutteita löytyy paikan päältä. Niitä ei tarvitse tuoda Suomesta. Monessa majoituspaikassa on hyttyssumute huoneissa. Itse ostan niitä aina paikan päältä. Kaksi suosikkimerkkiäni ovat: Peaceful Sleep ja Tabard.
Huhtikuu on kesän loppuvaihdetta. On välisesonki ja päivät ovat lämpöisiä ja aurinkoisia. Mutta illat ja yöt voivat olla viileitä, joten jokin lämmin fleecetakki mukaan. Tuulta pitävä takki on mukava safariajoilla. Siellä voi tulla yllättävänkin kylmä, koska safariautot eteläisessä Afrikassa ovat melkein aina avonaisia jeeppejä.








Sitten aurinkolasit ...en tiedä kuinka monta kertaa olen itse unohtanut aurinkolasit kotiin sillä seurauksella, että minulla on iso kokoelma edullisia aurinkolaseja kotona. 😃 Joten aurinkolasit mukaan, muuten tuliaisena on sellaiset kivat ryppyviivat silmien ympärillä matkan jälkeen.
Kiikarit on tarpeen, jos sinulla ei ole pitkää zoomia kamerassasi. Vaikka safarilla pääsee erittäin lähelle eläimiä, niin joskus ne liikkuvat tai makaavat liian kaukana. Kivi, juurakko ja leijona ovat kauempaa katsottuna liian samannäköisiä.

Taskulamppu on kätevä ja hyvä olla mukana matkalla, erityisesti iltaisin ollessaan safarilla ja kävelee safarioppaan seurassa takaisin omaan telttaan , on hyvä valaista ympärilleen ja eteensä että tietää mihin astuu.  

Sitten on otettava huomioon kuljetukset majoitusten välillä. On hyvä käydä ennakolta läpi ajetaanko välimatkat autolla vai tehdäänkö jokin etappi pienkoneella. Tulevalla matkallani lennämme pienkoneilla, joten matkalaukku saa painaa korkeintaan 20 kg. Lisäksi laukun on oltava pehmeä, mieluiten ilman vetokahvaa ja pyöriä. Syy tähän on koneen pieni säilytystila. Jos kaikilla olisi kovakuoriset ja isot matkalaukut, niin mukaan mahtuisi vain muutama pakaasi. 










Tällä kertaa yritän pakata mukaan mahdollisimman vähän vaatteita ja pestä tai pesettää niitä matkan varrella. Suurin osa Botswanan lodgeista tarjoaa pesupalveluja. On hyvä tarkistaa etukäteen palvelutarjonta, jotta voi varata mukaan pesujauhetta ja ryhtyä tarpeen mukaan nyrkkipyykille. Afrikan auringon alla vaatteet kuivuvat nopeasti.

Niin ,ja uimapuku/uimashortsit mukaan, melkein kaikissa lodgeissa on ainakin postimerkin kokoinen uima-allas, jos ei suurempi ;), siihen on mukava pulahtaa keskipäivän kuumuudessa.





 Miellyttävät kävelykengät mukaan. Safariajoilla ja leiriympäristössä on mukavaa pitää sandaaleja. Safarikävelyillä on kuitenkin suositeltavaa pitää varrellisia, umpinaisia kenkiä oksien, korkean ruohikon ja tiheän pensaikon takia.




Useammassa lodgessa on tarjolla shampoot ja muut pesutarvikkeet, joten niitä ei tarvitse kuljettaa mukana. Jopa föönikin voi joskus löytyä majoituksen vastaanotosta, mutta voin luvata että hiuksien föönaamisesta ei kannata safarilla välittää. Mikään hiusmalli ei pysy kunnossa. Kaikilla sojottavat hiukset kaikkiin suuntiin muutaman päivän sisällä, eikä kukaan enää välitä missä järjestyksessä hiukset ovat :). Parasta on löytää keino miten peittää hiukset niin että ei tarvitse aamulla klo 05.30 safarille lähtiessä miettiä hiuksien laittamista. Itselläni on leveä hiuspanta /tuubi, jonka laitan päähäni aamulla, tai sitten jokin safarihattu. Tässä kuva mikä toimii minulla ... ei kuitenkaan tarvitse tehdä niin kuin Himba-heimon naiset jotka peittävät hiuksensa okra-rasva sekoituksella :)




Vielä yksi tärkeä asia pakata mukaan on päiväreppu. Siinä kantaa kätevästi mukana kaiken tarpeellisen päiväretkelle/safarille/kävelylle – vesipullon, kameran, kiikarit yms.  tavaraa.

Toivottavasti näistä vinkeistä on apua. Jos sinulla on hyviä vinkkejä miten pakata matkalle niin anna mielellään oma kommenttisi.


Mukavaa huhtikuun alkua kaikille!

Jannika

No comments:

Post a Comment